Friday, June 2, 2017

Paratiisisaari Gili Air - vinkkejä matkaa suunnitteleville

Miksi Gili Airille kannattaa tulla?


Tervetuloa!

Gili Air on todellinen paratiisisaari. Indonesiassa, parin tunnin venematkan päässä Balin kuhinasta sijaitseva Gili Air on rauhallinen pieni saari, jolla on helppo lomailla. Saaren ympäri kävelee noin tunnissa. Julkinen liikenne hoidetaan hevoskärryillä, moottoriajoneuvoja ei saarella ole lainkaan.


Kaksi muuta saariryhmään kuuluvaa saarta, Gili Meno ja Gili Trawangan ovat profiloituneet hieman erilailla. Gili Meno on Honeymoon Island, jolla ei muutaman ison resortin lisäksi ole juurikaan muuta elämää, kun taas Gili Trawangan eli Gili T on nuorison suosima bilemesta, jossa baarit ovat auki aamuun asti ja meno on sen mukaista.


Gili Airia ympäröi hiekkaranta, jolla on rantabaarien kautta vuokrattavia aurinkotuoleja tai syrjäisemmillä alueilla tyhjää hienoa hiekkaa riittävästi jotta jokainen löytää oman rauhallisen kulmauksensa.  Uiminen on mahdollista saaren itäpuolella. Vuoroveden ollessa korkealla veteen on helppo mennä mistä tahansa kohdasta . Vuoroveden ollessa matalalla paras paikka uimiselle on saaren kaakkoiskulma, jossa Scallywags, Beach Club, Zipp Bar ja Chill Out tarjoavat aurinkotuoleja. Saaren länsipuolella ranta on hyvin matala ja riutan yli on hankala päästä.

Sukeltaminen



Sukeltaminen on Gili Airin tärkein aktiviteetti. Kirkkaat ja lämpimät vedet sisältävät huikean määrän eri kalalajeja, kilpikonnia ja upeita koralleja. Vaihtelua riittää, sillä lähivesissä, alle puolen tunnin venematkan päässä Gili Airilta, on reilut kolmekymmentä sukelluskohdetta. Sukellusten välillä palataan saarelle, joten merellä ei tarvitse viettää pitkiä päiviä. Useimmat sukelluskeskukset tekevät 2 -5 sukellusta päivässä. Lähes kaikki kohteet soveltuvat sekä edistyneemmille että vähemmän kokeneille sukeltajille. Riuttojen yhteydessä sijaitsevien kohteiden maksimisyvyydet vaihtelevat 30 - 40 metrin välillä.


Gili Air on erinomainen paikka tutustua sukeltamiseen. Saarella toimivat sukelluskeskukset ovat ammattimaisia, joko PADI -tai SSI -sertifioituja keskuksia. Kaksi isointa keskusta, Manta Dive ja Oceans 5 toimivat myös sukelluskouluttajien koulutuskeskuksina. Tämä takaa laadun ja turvallisuuden myös alkeiskursseilla. Sukellusharrastuksen voi aloittaa joko yhden päivän mittaisella introduction -sukelluksella, tai kolme - neljä päivää kestävällä Open Water -kurssilla. Suomenkielisiä kouluttajia löytyy saarelta allekirjoittaneen lisäksi ainakin Oceans 5 sukelluskeskuksesta.




Sukeltamisen ohessa myös snorklaus on suosittu vesiaktiviteetti. Meren pinnaltakin voi ihailla kalojen värikästä uiskentelua ja joskus voi nähdän kilpipnonnankin korallia pureskelemassa. Saarta ympäröivä koralliriutta on itäpuolella vain parinkymmenen metrin päässä rannasta. Snorklauksen lisäksi saarella vuokrataan  SUP -lautoja, mutta vesijettejä, liitovarjoja yms. ei saaren rannoilta löydy. Surffausta harrastavat paikallisaktivistit pitävät saaren lounaiskulman riuttaa omana valtakuntanaan.


Milloin on paras aika tulla?



Gili Airilla voi lomailla mihin vuodenaikaan tahansa. Kuiva kausi kestää touko- kesäkuun alusta lokakuun loppuun. Sadekausi kestää marraskuusta huhti-toukokuulle.  Sadekausi on saarella hyvin mieto, sateita tulee muutaman päivänä viikossa, yleensä iltapäivisin. Muuten aurinko paistaa tasaiseen tahtiin pilvettömältä taivaalta.


Kesä on kiihkein turistikausi. Joulu ja pääsiäinen muodostavat pienen piikin vierailijamääriin, mutta muuten talvikausi on melko rauhallinen. Saarella käy pääsääntöisesti eurooppalaisia matkailijoita. Suurimmat ryhmät tulevat Saksasta, Ranskasta, Espanjasta, Englannista ja tietenkin Pohjoismaista. Lisäksi saarella vierailee ihmisiä muista Euroopan maista, Kanadasta ja Yhdysvalloista. Australialaisia, jotka kansoittavat Balin turistirantoja näkyy toki Gililläkin jonkin verran, mutta venäläisiä ja kiinalaisia tai muita aasialaisvieraita ei juuri saarella tapaa.

Miten Gilille pääsee?



Gili Airille pääsee pikaveneillä Balilta. Suurin osa veneistä lähtee Padang Bain satamasta, joka on noin kahden tunnin ajomatkan päässä lentokentältä. Gili Getawayn alukset lähtevät Seranganin satamasta, joka on puolen tunnin matkan päässä lentokentästä. Gili Getaway on hieman kalliimpi kuin pohjoisesta lähtevät veneet, mutta tässä kohtaa ei kannata pihistellä. Veneet ovat mukavampia ja palvelu huomattavasti parempaa. Etenkin pick-upit hotelleista toimivat paljon luotettavammin kuin kilpailijoilla.
Laivaliput voi ostaa internetistä tai Balilla olevista lukuisista “tourist Information” -kioskeista. Hinta on todennäköisesti halvin internetistä ostettaessa. Kaikkiin laivalippuihin kuuluu aina pick-up hotellista ja drop-off hotelliin Gililtä palattaessa. Kohtuullinen hinta laivalipusta on 350 000 IDR per suunta, Gili Getaway kustantaa noin 600 000 per suunta.


Lombokista Gilille pääsee public boatilla, joka operoi Bangsalin satamasta noin klo 8 -16 välisenä aikana. Public boat on edullinen, yhdensuuntainen matka maksaa 12 000 rupiaa eli alle euron. Public boateilla ei ole aikatauluja, vaan ne lähtevät aina, kun veneeseen on ostettu 25 lippua. Matka kestää noin 15 minuuttia. Lombokilta pääsee Gilille myös fast boateilla, jotka maksavat enemmän ja ovat hieman mukavampia. Lippuja molempiin venetyyppeihin myydään samasta kioskista Bangsalin satamassa.
Turvallisuusohjeet ennen lähtöä Gili Getawayn kannella

Gililllä kaikki alukset tulevat joko sataman laituriin tai sen vieressä olevalle hiekkarannalle. Satamasta pääsee eteenpäin joko kävelemällä tai hyppäämällä hevosen vetämään kärryyn joka kuljettaa määräpaikkaan 100 000 -200 000 rupian korvausta vastaan.

Ruoka

Gili Airilla on monipuolinen ruokatarjonta. Rantaraitin varrellla olevat ravintolat tarjoavat länsimais-aasialaista ruokalistaa ja saaren sisäosissa sijaitsevat paikalliset ruokapaikat, warungit tarjoavat puolestaan indonesialaisia herkkuja. Ulkona syöminen on edullista ja ruoka suurimmassa osassa ravintoloita erittäin hyvätasoista. Kaikki ravintolat tarjoilevat alkoholijuomia. Useimmissa ravintoloissa on happy hour alkuillasta tarjoten “tilaa kaksi -maksa yksi” -cocktaileja. Ravintola-annokset maksavat 2 -10 euroa kappale, iso olut (60 cl) maksaa noin 2 euroa.
.
Suositeltavia ravintoloita ovat mm. vierekkäin sijaitsevat Zipp Bar ja Chill Out, jotka ovat saaren suosituimpia illallispaikkoja. Näiden vierestä löytyvät Le Cirque ja Scallywags, jotka edustavat hiukan hinnakkaampaa fine dining -osastoa. Le Cirquen jälkiruokatiskistä löytyvät saaren ylivoimaisesti parhaat mousset ja kakut. Muita mainittavia ruokapaikkoja ovat pääkadun varrella sijaitseva Shark Bites, jonka Mr. Croc -annos on noussut saarelaisten keskuudessa huikeaan suosioon, Ruokalistalta löytyy myös mr Kimmo´s Croq Royale, joka on allekirjoittaneen tuunaama versio ravintolan suosikkiannoksesta. Aitoa italialaista pizzaa viehättävässä puutarhamiljöössä tarjoavat Classico ja Oasi, ja Warung Padang on saaren ainoa hienompi indonesialainen ravintola, josta löytyy laaja valikoima erilaisia indonesialaiserikoisuuksia.


Kimmo
kimmopekari@gmail.com
Instagram: kimmopekari
Whatsapp:+358400320404
Kirjoittaja on asunut Gili Airilla tammikuusta 2015 ja toimii sukelluskouluttajana Manta Divessa